sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kirpputorilöytöjä

Piitkästä aikaa olen tehnyt löytöjä kirppikseltä. Tosin, en ole käynytkään kirppiksillä, joten sillä voi olla jotain tekemistä asian kanssa.



Löysin uuden kivan kirppiksen ja ilmapuntari oli ensimmäisen käynnin saldo.



Toisella kerralla ostin  kaunokirjotustaulun; A niin kuin aurinko.



Tälläistä kaunokirjoitusta allekirjoittanutkin on opetellut. Ko. kirjaimet on suunnitellut Toivo Salervo. Ja koko komeus eli kaikki aakkoset löytyvät täältä. Kaunokirjoitus tulee kuin selkärangasta, ei sitä turhaan tuntikaupalla tuherrettu. Varsinkin kaikissa isoissa kirjaimissa on omat kommervenkkinsä.
Tokaluokalle mennessäni otettiinkin käyttöön hieman pelkistetympi kaunotyyli.



Lisäksi löysin ihanana pienen kynttelikköparin. Korkeus ja leveys on vain 12 cm. Näissä siis täytynee käyttää enkelikellon tai kuusenkynttilöitä, jotka valitettavasti palavat nopeasti, mutta ei se haittaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!