Eleettömän kaunista

Joskus kotimaiset ja perinteiset käsityöt alkavat vasta sitten kiinnostaa, kun ulkomaalaiset niistä intoilevat. Kuten Japanilaiset perinteisistä suomalaisista puuastioista. Tuohikorit ja vanhat puuastiat ovat niin eleettömän kauniita ja funktionaalisia (nyt minäkin sen näen).

Vanha "kynäteline" maksoi kirpparilla 25 senttiä. Siihen mahtuu muutama käytetyin kynä, eikä muuta tarvitsekaan.

Vanha puuvakka maksoi muutaman euron. Tälläisen, mutta pienemmän sain aikanaan mummulta -aika monta vuotta meni ennenkuin ymmärsin sen todellisen kauneuden ja arvon.
Ylipäätään pelkistetympi sisustus, jossa on harkittuja esineitä ja huonekaluja kiinnostaa entistä enemmän. 

Allekirjoittaneella on jo joululahjat mielessä ja puuvakan pohjalla on lahjojen yksi "ainesosa".

Välillä karvainen työnjohtaja on häirinnyt ilmoittanut, että on lakisääteisen tauon paikka. Sitten se pötkähtää kirjan päälle muina kirjanmerkkeinä.

Pieni työtila

Kesällä ei hirveästi jaksa miettiä sisustusjuttuja, siispä varma syksyn merkki on sisutusinnon palaaminen. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun jokin huonekalu vihdoinkin löytää paikkansa? Ja, kun se hyvä järjestys on löydetty, niin jotkut pysyvät siinä vuosikausia ja jotkut kuukausikaupalla.
Viime syksynä, lähestulkoon vuosi sitten huusin huutokaupasta Askon koivupuisen liinavaatekaapin (joka täällä blogissa onkin vilahtanut). Vaikka ihastuin siihen kovasti, niin jotenkin koivun "väri" on ollut hankala. Mutta mutta, nyt kaapille löytyi oikein hyvä paikka ja samalla muutama muukin sisustusasia loksahti kohdalleen.

Pienehkössä kodissamme (tai tällä hetkellä trendikkäässä pientalossa, heh) on hieman hasteellinen tila olohuoneen, makuuhuoneen ja ruokaluhuoneen välissä;  ns. halli. Olisipa mielenkiintoista tietää, miten alkuperäiset, 60-luvun asukkaat ovat sitä käyttäneet. 

Keväisen Tukholman reissun tuliaisia on Valokuvataiteen museosta löytynyt A beautiful mess-blogin Photo idea-kirja.

Viime viikon lopulla olimme minilomalla Vaasan seudulla ja kävimme Juthbackan markkinoilla (ensimmäistä kertaa). Paljon mielenkiintoista tavaraa oli myynnissä, mutta ostin ainoastaan yhden peltipurkin. Vaasassa ja Pietarsaaressa kävimme muutamalla kirppiksellä, mutta mitään ei löytynyt. Paluumatkalla poikkesimme vielä Parkanossa kahdella kirppiksellä ja pienellä rompetorilla. Kuvan työtuoli löytyi kirppikseltä, mielestäni erittäin kohtuulliseen 18 € hintaan.

Kaapin päällystä on lastattu vanhoilla kameroilla. Ja kaapin sisäpuolelle olisi tarkoitus järjestää käsityökirjat- ja tarvikkeet. Vieläkin keskeneräinen isoäidinneliö-viltti täytyy sijoittaa työpöydälle, jotta se viimeinkin tulisi "kursittua kokoon", huoh.

Vanhoissa kameroissa tai tässä tapauksessa salamassa on paljon kivoja yksityiskohtia. Tämä on keskikokoisen pokkarikameran kokoinen.

Kaikista rakkain ja todennäköisesti myös arvokkain keräilykamera on vihreä Polaroid 600, joka on tälläkin hetkellä käyttövalmiina.

Ja tälläisiä kuvia vanhalla Polaroidilla tulee -lopputulos on aina pienoinen yllätys. Eilen käytiin Emma-museossa ihastelemassa Futuro-taloa ja Rut Brykin näyttelyä. Eikä sovi unohtaa mainita ihanaa lelumuseota.

Löytö rompetorilta

Aijai ja voivoi, kesä on jo niin pitkällä, että Loimaan rompetori oli lauantaina. Viime aikoina olen enemmän keskittynyt tavaroiden vähentämiseen (jestas, että se on vaikeaa) ja samalla kirppisinspiraatio on ollut alhaisella tasolla. Mikä sinällään on oikein hyvä juttu.
Loimaan rompetorin kohdalla pitkään pohdin, mennäkö vai ei. Ja kyllä taas kerran kannatti. Ensinnäkin tapasin keräilyhulluja sukulaisiani ja ohjelmassa oli perinteeksi mudostunut yhteinen kaffetauko (samalla ehti esitellä löytöjä ja ruotia hintoja).

Rompetorilta ostin ainoastaan yhden "jutun". Bongasin sen jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta ensin kiersimme koko suurimman osan vuosi vuodelta laajentuvasta myyntialueesta. Vaikka kyseessä ei ollut mikään erityisen kallis esine, niin siltikin halusin harkita huolella.

Tadaa, sehän on sohvapöytä. Kun kissat olivat ruokailemassa keittiössä, nostimme sohvapöydän paikalleen ja siinähän oli taas ihmettelemistä.

Pöytä on 60-luvulta ja siinä on niin ihanat, sirot muodot. Mitoitus on juuri sopiva 60-luvun omakotitaloomme. Taustalla pilkottaa ihanan pehmeä Howard-sohva, jonka mittasuhteista ei voi sanoa samaa. Sohvapöytä on todennäköisesti Svante Skogh:n Corona-sarjaa. Myyjä oli aivan huippumukava vanhempi setä, oikein malliesimerkki reilusta myyjästä. Asiallinen ja asiantunteva.

Jos meillä on ennestäänkin käytetty säännöllisesti lasinalusia, niin nyt vuoraan suunnilleen koko pöydän, jottei siihen tulisi turhaan naarmuja tai kahvitahroja.

Unikkojen pauloissa

Suhteellisen sateinen kesä (tai ainakin se on tuntunut siltä) on saanut kotopuutarhan iloisesti rehevöitymään. Vaihtelevan viileät jaksot saivat  pionien kukat (silloin kauan sitten juhannuksen aikoihin) pysymään yllättävän pitkään.  Kesän "uutuutena" meillä kylvettiin unikkoja ja vihdoinkin ne ovat alkaneet kukkia. Niitä onkin ihasteltu oikein urakalla. Meillä ollaan aika huolettomia puutarhanhoidon suhteen, paitsi allekirjoittaneen ja Hra K:n kesäkukkapenkit on tarkasti rajattuja :) Meistä kumpikin kylvi unikkoja ja miehen unikot avautuivat ensimmäisinä.

Hra K:n unikot kaikissa vaiheissa -nuppu, siemenkota ja melkein ehtoopuolen kukinta (koska sade teki tehtävänsä).

Purppuraa! Vesipisaroita! Kuin silkkipaperia!

Karvainen varsi ja jopa koristeellinen siemenkota.

Iihana nuppu ♥.