sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Helvetistä itään

Rakkaalle blogiharrastukselle ja ylipäätään harrastuksille tuntuu olevan kovin vähän aikaa. Luovuutta käytetään työpäivän lisäksi vain työmatkoilla peurojen väistelyyn. Iltaisin on niin mukava köllöttää pehmeällä sohvalla, ainoastaan harvinaisempi Pokemon saa vipinää kinttuihin. Taitaapi kaamosaika olla käsillä.

Arkivapaa tuli käytettyä piristävästi ja tervehenkisesti Helvetinjärven kansallispuistossa, Helvetistä itään -kierroksella. Oma viehätyksensä oli automatkassa ja uusien maisemien ihastelussa.





N. 4 km kierros oli hyvin kyltitetty ja monin paikoin leveää "polkua".






Helvetistä itään -kierros oli monipuolinen. Oli puron solinaa (ja tässä kohtaa voin mainita, että reitin alussa oli siisti ja asiallinen veski).





Soilla olen käynyt tosi harvoin, mutta kierros kulksi soidenkin kautta.







Hienoja, suorastaan päätähuimaavia järvimaisemia ♥






4 km reitillä näkyi tosiaan monenlaisia maisemia. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin olisi ollut kiva nähdä myös eläimiä. Korpin ääni sentään tuli kuultua. Jos kaipaat edullista, kotimaista "äkkilähtöä" -niin kannattaa suunnata johonkin kansallispuistoista.

4 kommenttia:

  1. Upeita maisemia ja kuvia!

    Ei ole tullut käytyä kansallispuistoissa, vaikka mielessä se on ollut moneen kertaan. Se on kyllä synti ja häpeä, koska lähimmät eivät ole kaukanakaan. Vaan kun ei saa lähdetyksi niin ei. Ehkä ensi kesänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitten ensi kesänä? Joskus on helpompi lähteä kauas, kuin lähelle.

      Poista
  2. Reippailu ulkoilmassa tekee hyvää ja valoisaan aikaan jos vain suinkin mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärässä varsinkin metsässä kulkeminen on liian jännittävää ja joskus jopa vaarallista.

      Poista

Kiitos kommentista!